Etsi
  • mikko317

Hämeenlinnan kaupunkimaraton 3.8.2019

3.8. järjestettiin Hämeenlinnan kaupunkimaraton ja Musta Neliöllä oli kolmihenkinen edustus kisassa Juho J. ja Timo M. (lasken Timon ehdottomasti mukaan Neliöjengiin, vaikka kisassa TTC:tä edustikin) puolimaratonilla ja allekirjoittanut maratonilla. Sen verran täytyy heti aluksi paljastaa, että kaikkien kolmen juoksu sujui varsin mallikkaasti, tavoitteisiin ja ennätyksiin päästiin. Ajattelin kuitenkin kirjoitella tähän tekstiin hieman laajemmin juoksuun valmistautumisesta, omasta harjoittelusta ja tietysti ajatuksista kisassa ja sen jälkeen.


Ajattelen, että valmistautuminen tähän kisaan alkoi omalla kohdallani viime syksynä. Olin toipunut vuoden toisesta ja tällä kertaa onnistuneesta nivustyräleikkauksesta. Alkuvuodesta 2018 magneettikuvista olin saanut myös välilevypullistuma diagnoosin. Selän sain onneksi kuntoon ilman leikkausta, kun vain pääsin nivustyrävaivoilta liikkumaan. Syksyllä asetin siis itselleni oikeastaan kaksi tavoitetta: päästä kunnolla temuamaan Jukolaan ja juosta jossain vaiheessa kesää maraton mielekkäästi. Mitään varsinaista aikatavoitetta minulla ei maratonille ollut. Vaivakierteen jälkeen päätin ottaa tavoitteeksi myös kuunnella omaa kehoani erityisen huolella. Ajattelin, että minulta täytyy löytyä järkeä keventää treeniä heti, jos siihen on pienikin syy. Mielummin hieman huonommassa kunnossa, kuin ei juoksukunnossa ollenkaan. Ensimmäiset kuukaudet juoksin/hölkkäsin pelkästään pk-lenkkejä, niiden viikkomäärää ja pituutta maltillisesti kasvattaen. Päätin myös ottaa trainerilla polkemisen osaksi harjoittelua, jotta kroppa saisi ”lomaa” iskutuksesta. Ajattelen, että yksi syy varsinkin selkävaivoihin oli se, että olin treenannut varsin yksipuolisesti pelkkää juoksemista. Kevään edetessä otin mukaan lyhyitä vk-lenkkejä kerran viikossa. Jonkinlaisena välitähtäimenä toimi kevään Karhuviesti. Karhuviestin jälkeen pidensi sitten hieman vk-lenkkejä ennen Jukolaa. Jukolan jälkeen alkoi sitten varsinainen keskittyminen ja harjoittelu maratonille. Kesä-heinäkuun vaihteessa oli tarkoitus juosta kolmen viikon kovempi jakso ja ryhtyä sitten keventelemään pikku hiljaa kohti maratonia. Nostan itselleni hattua siitä, että ajatellun kolmen viikon kovemman treenijakson viimeisen viikon alussa tajusin myöntää itselleni, että jalat ja mieli ovat todella väsyneet. Juoksu tuntui todella raskaata, eikä intoa vauhdinpitoon oikein löytynyt. Päätin juosta perheen mökkiviikon niin kevyesti, että juoksu rupeaa taas maistumaan. Täytyy todeta, että tämän ikäisenä ja tässä kunnossa palautumiseen vaan tarvitsee varata enemmän aikaa. Ei voi treenata niin intensiivisesti kuin kymmenen vuotta sitten, vaikka kuinka haluaisikin. Täytyy siis tyytyä siihen, että jos meinaan kehittyä, niin sen on tapahduttava aikaisempaa hitaammin. Seuraavaksi kai täytyy myöntyä sille tosi seikalle, että myös tason säilyttäminen voi olla kehitystä. Toivottavasti siihen on kuitenkin vielä hetki aikaa.


Aulangolla lähestymässä toista huoltoa.

Pari viikkoa ennen juoksua tuntemukset siitä minkälaisessa juoksukunnossa ja -vauhdissa olen, vaihtelivat lähes päivittäin. Lupasin Juholle jo hyvissä ajoin, että voin juosta yhdessä viiden minuutin kilometrejä ensimmäisen puolikkaan. Välillä tuntui, että tulikohan luvattua liikoja ja minkälainen tuskien taival toisesta puolikkaasta on tulossa. Lisäksi maratonviikkoa edeltävällä viikolla ollut päälle kolmenkympin helle aiheutti pelonsekaista säätiedoitusten tutkailua. Lopultahan sää oli pidemmän matkan juoksemiselle lähes täydellinen, n. 15 astetta. Ainoastaan ajoittainen vastatuuli haittasi menoa. Loppuaikaan se tuskin vaikutti kuitenkaan montakaan sekuntia. Ainakin itselleni tyypillisesti myös viimeisellä viikolla skitsoilen oman terveyteni kanssa. Jokainen aivastus tai nilkan vihlaisu huolestuttaa ja saa pelkäämään pahinta. Paras lääke siihen tuntuu olevan se, että järjestää itselleen mahdollisimman paljon tekemistä. Lapsiperheen arjessa tämäkään ei ole enää mikään suuri ongelma.


Vichy-Special

Kisapäivä aamu alkoi numerolapun hakemisella ja omien juomien sekoittelulla. Olin päättänyt kokeilla omien juomien nauttimista ensimmäistä kertaa kisassa. 2dl vettä ja kaksi geeliä yhteen pulloon. Jälkeenpäin tuntuu, että se oli varsin hyvä ratkaisu. Ainakin omalla kohdalla nesteen nauttiminen pullosta oli huomattavasti helpompaa kuin mukista, josta tuntuu että ainakin omalla kohdallani juomaa on enemmän rinnuksilla kuin suussa. Itse juoksu tuntui oikeastaan heti alkuverryttelystä asti tosi hyvältä ja kevyeltä. Liikkeelle lähdettiin siis varsin hyvällä fiiliksellä. Reitin alku on laskuvoittoista ja ajattelin, että ei olisi haittaa, jos siinä saisi tehtyä hieman aikaa Juhon puolikasta ajatellen. Kilometrit taittuivat varsin mukavasti ja oikeastaan ainoa hankaluus, joka tuli eteen sattui toisella juottopaikalla, kun en onnistunut nappaamaan suunniteltua urheilujuomaa. Onneksi Leimu-poika oli skarppina ja sai tarjottua vasta seuraavalle kierrokselle aiotun oman juomapullon. Ajatus oli juoda omia juomia joka toisella juomapaikalla. Nyt siihen tuli vähän muutosta, mutta onneksi ajateltua suurempi juomamäärä imeytyi ihan hyvin. Energian saannin kannalta aikaisempi tankkaus saattoi olla jopa hyvä asia. Juhon kanssa juostiin kimpassa 20km asti ja vauhdin ihan hieman hiipuessa takaa kuului kiitos ja kehoitus lähteä menemään omaa vauhtia. Onnea Juholle hienosta ensimmäisestä puolikkaasta! Ensimmäinen puolikas tuntui melkein pelottavan kevyeltä. En uskaltanut sitä oikein Juhollekaan sanoa, kun jännitti, että miltähän se meno sitten itsekseen juosten maistuu. Hämeenlinnassa on varsin vähän täyden matkan juoksijoita ja toisella kierroksella ei juuri seuraa ole. Toisen kierroksen alku jatkui tosi mallikkaasti. Ajattelin, että yritän pitää samaa vauhtia yllä kolmeen kymppiin ja jos siinä kohtaa vielä löytyy paukkuja niin siitä voisi sitten ruveta kiristämään. Kolmessa kympissä jalat alkoivat kuitenkin jo hieman painaa ja päätin siirtää kirin aloitusta eteenpäin. Loppumatka kuluikin sitten siinä, että siirsin kirin aloitusta eteenpäin ja lopulta yritin vain pitää vauhdin ennallaan. Mitään suurempaa notkahdusta ei lopulta onneksi tapahtunut ja toinen puolikas oli ihan hieman nopeampi kuin ensimmäinen. Vauhdinjako onnistui siis lähes täydellisesti ja tuloksena oli oma ennätys 3:23:36.


Kirittäjien kanssa loppusuoralla.

Nyt kun kesän tavoitteet on saavutettu on aika vetää hieman happea, harjoitella hetki vähän kevyemmin ja kuulostella miltä kehossa tuntuu. Tätä kirjoittaessa akillesjänne hieman juoksun jäljiltä jomottaa. Uskotaan ja toivotaan, että se ei ole mitään vakavampaa ja selviän pikku levolla. Nythän on sitten myös hyvä hetki lähteä kartoittamaan tulevan Musta Neliön syysriehan suunnistusmaastoja Kelkutteelle. Toivottavasti nähdään siellä!


M-40 sarja, hopeaa.

Kaikki ja ei mitään!


Mikko



79 katselukertaa
  • Facebook Social Icon

©2019 by Musta Neliö

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now